Johtajuusseminaarit
EE-kurssien aloittaminen seurakunnassa edellyttää, että seurakunnan työntekijä tai vastuunkantaja on suorittanut 4 päivän mittaisen johtajuusseminaarin. Lisäksi edellytämme seurakunnan virallisen johdon hyväksymisen ennen kurssin aloittamista.
Lasten EE:n seminaari on 2½ päivän mittainen perjantaista sunnuntaihin.

Johtajuusseminaarissa käydään läpi käytännönläheisesti jokainen EE-kurssin osa-alue. Seminaaria isännöi seurakunta, jossa EE toimii aktiivisesti. Näin seminaarilaiset saavat käytännön mallin seurakunnassa järjestettävästä EE-kurssista.

Johtajuusseminaarin suorittanut saa opettaja-kouluttaja-todistuksen, joka oikeuttaa opettamaan seurakunnan EE-kurssilla sekä ostamaan Evankeliointi Elämäntapana ry:ltä koulutusmateriaalia kurssin käyttöön.

Johtajuusseminaareja järjestetään pari kertaa vuodessa. Tulevista johtajuusseminaareista ilmoitetaan tällä sivulla.

Seuraava johtajuusseminaari
järjestetään helmikuun lopulla 2011 Iso Kirja -opistolla Keuruulla.